Pinna kireällä lomalle | Vihti
1.7.2022 - Olli
Ensimmäinen murrematka alkoi viimeisenä työpäivänä ennen kesälomaa. Tarkoituksena oli pyöräillä toimistolta Helsingistä kotiin Nokialle ja pysähtyä matkalla Vihdin ja Urjalan puhujien kotipaikoilla. Toisin kuitenkin kävi.
Lyhyesti murrematkoista
Ajatus murrematkoista oli kypsynyt jo pidemmän aikaa. Helsingin yliopiston hankkeessani tarkasteltiin yhtenä aineistona Suomen kielen näytteitä -sarjaa, joka kattaa haastatteluja pitäjistä ympäri suomen murteiden puhuma-alueen.
Puhujista oli saatavilla hyvin tarkat taustatiedot (esim. koko nimi, syntymäaika, asumishistoria). Näiden tietojen avulla puhujien kotipaikat oli helppo selvittää vähintään kylän, usein jopa talon tarkkuudella.
Kun lisäksi pidän pyöräilystä, ajattelin, että tässäpä minulle hauska pyöräilyprojekti: usein asuinpaikat olivat hyvin syrjäisissä kylissä, joihin ei tulisi muuten koskaan pyöräiltyä. Pitäjiä aineistossa on yhteensä 50, joista 43 nykyisen Suomen alueella (kaksi Ruotsissa ja viisi Venäjällä).
(Huomiona mainittakoon, että suomalaisessa murteentutkimuksessa puhutaan yleensä pitäjistä. Tämä johtuu siitä, että murrejako perustuu vuoden 1938 kuntajakoon, joka on nyttemmin muuttunut. Yleisesti voi siis ajatella, että pitäjä = vuoden 1938 kunta).
Lomille lompsis
Suunnittelin ensimmäisen murrematkan loman alkamisen yhteyteen. Otin pyörän mukaan junaan Helsinkiin viimeisenä työpäivänä ja lähdin sen jälkeen polkemaan kohti kotia. Yö menisi joko polkiessa tai teltassa vähän olotilan mukaan.
Keli oli ollut helteinen jo monta viikkoa, eikä tämäkään päivä tehnyt poikkeusta. Niinpä odottelin toimistolla pitkälle alkuiltaan ennen lähtöä. Koska en myöskään halunnut pyöräillä Helsingin kantakaupungin läpi, otin lähijunan Vantaan Kivistöön, josta jatkoin matkaa Klaukkalan kautta Vihtiin.
Klaukkala oli jokseenkin kammottava paikka pyöräillä, mutta sen jälkeen maantiellä oli mukavaa. Melko nopeasti pääsin ensimmäisen puhujan kotipaikalle Vihdin Tuohilammelle. Paikalla oli nykyään iso leirikeskus, joten kovin eksoottista pikkukylää täältä ei löytynyt, mutta tulipahan käytyä.
Toisen Vihdin puhujan kotipaikka oli aivan kunnan toisella laidalla Leppärlän kylässä. Niinpä pyrähdin Nummelan keskustaajaman kautta (ja laulustakin tutun harjun yli) kohti Leppärlää. Nummelassa pysähdyin myös kaupassa, koska seuraavana vastaan tulevan Pusulan kauppa olisi jo ehtinyt sulkeutua ennen kuin olisin paikalla.
Mun täytyy pyörittää näin, mun täytyy pyörittää näin
Leppärlään johti melko mäkinen ja hauska tie. Sinne saapuessani aurinko alkoi jo paistaa matalammalta, ja sain toisen puhujan kotikylästä komean kuvan, joka on esiintynyt myös luentokalvoillani (opiskelijoille terkkuja!). Leppärlästä kohti vanhaa Turuntietä kiipeillessä jostakin päin polkupyörää alkoi ajoittain kuulua epäilyttävää nitinää, mutta palataan siihen kohta.
Vihdin murteesta
Vihti kuuluu suomen murteiden perinteisessä luokituksessa (ks. esim täällä) lounaisten välimurteiden alueeseen ja siinä vielä tarkemmin Länsi-Uudenmaan murteisiin.
Lounaiset välimurteet ovat eräänlainen lounaismurteiden (esim. Turku) ja hämäläismurteiden (esim. Tampere) sekoitus, jossa sävy on pääpiirteittäin lounainen, mutta myös joitakin hämäläisyyksiä esiintyy.
Länsi-Uudenmaan murteet ovat yksi viidestä alueen murreryhmästä, ja sen erikoisuutena on historiallisen i-loppuisen diftongin säilyminen esimerkiksi sellaisissa (yksikkömuotoisissa) sanoissa kuin taloi ‘talo’, kukkoi ‘kukko’ ja orvoi ‘orpo’ tavallisten tapausten (esim. punainen) lisäksi.
Muita tavallisia murrepiirteitä ovat esimerkiksi diftongien avartuminen (nuari miäs), r d:n vastineena (kahreksan), tt ts:n vastineena (mettä) ja loppuheitto (päiväl, käres).
Ohessa ajettu reitti ja lähimmät murrealueet pitäjäkartalla.
Pinna poikki ja pakomatkalle
Takaisin pyöräilyyn. Vanhan Turuntien jälkeen lähdin kiipeilemään kohti Pusulaa. Tässäkin vaiheessa ihmettelin nitinää ja pysähdyin tarkistamaankin tilanteen. Mitään poikkeavaa en kuitenkaan huomannut ja matka jatkui. Pusulan keskustaajaman jälkeen pidin evästauon Töllin myllyn pihassa.
Kärkölän kirkon mäessä (puuh) huomasin, että takajarru hinkkaa ajoittain kiinni vanteeseen. Nitinän syy oli selvinnyt. Ajattelin, että jarru on vääntynyt vika-asentoon ja laitan sen takaisin. Vika ei kuitenkaan ollut jarrussa, vaan takaa oli katkennut pinna, joka oli vääntänyt koko takarenkaan kehän mutkalle.
Muutamien sadattelujen jälkeen tuumasin, että kyllä tällä nyt ajaa, mutta ehkä voisi kuitenkin harkita poistumissuunnitelmaa. Katsoin kartasta etäisyyttä Humppilan juna-asemalle ja mahtoiko junissa olla tilaa seuraavalle päivälle. Tilaa löytyi ainoastaan aamun ensimmäisestä junasta ja matkaa asemalle oli reilut 50 kilometriä. Alun perin olin ajatellut leiriytyä melko pian Kärkölän jälkeen, mutta tämä suunnitelma vaati hieman pidempää ajelua yössä. Lisäksi se tarkoitti melko pitkää pätkää kakkostien laitaa, mitä en olisi halunnut ajaa. Näillä kuitenkin mentiin.
Onneksi kello oli jo sen verran paljon, että kakkostiellä oli hiljaista. Kuuman päivän jälkeen notkoissa iskenyt kylmyys sen sijaan tuntui melko inhottavalta, mutta kyllä kesäöissä pyöräilyssä on tunnelmaa.
Otin pikaisen pysähdyksen Forssan Autokeitaalla ja jatkoin matkaa Jokioisten ja Humppilan väliin etsimään yöpaikkaa. Ehkä tässä kohtaa väsymyskin alkoi jo iskeä, kun leiripaikka ei olisi voinut paljon vinompi olla. Kyllä siinä kuitenkin muutaman tunnin nukkui ja aamulla rullailin viitisen kilometriä junalle.
Ensimmäinen murrematka ei siis mennyt Urjalaan asti, mutta korjasin virheen myöhemmin. Siitä lisää seuraavassa osassa!
Vihdin puhujien haastattelut voit kuunnella Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla.
Reitti kokonaisuudessaan Stravassa.