Kolmen päivän pyöräretki Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pirkanmaalla | Juupajoki, Ilmajoki, Jurva
5.7.2023 - Olli
Neljäs murrematka oli tähänastisia retkiä selvästi pidempi ja kesti kolme päivää ja noin 500 kilometriä.
Heinäkuussa suuntasin useamman päivän pyöräretkelle Etelä-Pohjanmaalle (ja vähän muuallekin). Alun perin suunnitelmissa oli lähteä Kauhavalta Lappajärven kautta Keski-Suomeen ja sieltä kotiin, mutta sääennuste lupaili tuolle reitille sen verran epävakaista säätä, että muutin viime hetkillä suunnitelmaa ja otin lähijunan Juupajoelle, josta jatkoin matkaa kohti lakeuksia.
Juupajoki–Seinäjoki, 192 km
Sää oli tälläkin reitillä sateinen ja ainakin ensimmäisenä päivänä saisin pyörän varmasti kuraan, sillä ohjelmassa oli jonkin verran sorateitä. Juupajoella jäin pois junasta ja jatkoin lyhyen siirtymän ensimmäiselle haastattelupaikalle. Paikalle johtava soratie oli aivan pehmeää muhjua, eivätkä maantiepyörän renkaat olleet sille alustalle kaikkein sopivimmat. Heppoja kuitenkin löytyi!
Välihuomio: Suuri osa tämän retken kuvista on kaappauksia videolta, joten niiden laatu voi olla mitä sattuu.
Toinen Juupajoen haastattelupaikka oli hyvin lähellä, ja onneksi sinne johtava tie oli paremmassa kunnossa (vaikka ei ehkä siltä näytä).
Juupajoki on asukasluvultaan Pirkanmaan pienin kunta (joskin se on myös pinta-alaltaan hyvin pieni eli sen asukastiheys on kuitenkin suurempi kuin esimerkiksi Virroilla). Murteellisesti se kuuluu hämäläismurteisiin ja Sydän-Hämeen murreryhmään, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Se sijaitsee alueen koillislaidalla, melko lähellä perinteistä länsi- ja itämurteiden rajaa.
Maantien ankeutta ja löytämisen iloa
Juupajoelta jatkoin harvinaisen ahdistavan pätkän kantatietä 58 Vilppulaan, jossa piipahdin kaupassa. Kaupan pihassa eväitä syödessä sade yltyi eikä oikein tehnyt mieli jatkaa matkaa. Säätiedote kuitenkin lupasi sateen laantuvan myöhemmin, joten sen innoittamana hyppäsin takaisin satulaan.
Jostakin Vilppulan ja Pohjaslahden väliltä poikkesin hienolle harjureitille, jossa kulki todella hiljainen tie, joka oli kuitenkin päällystetty (Rantalansärkäntie). Tässä kohtaa mielialakin koheni sateen ja kantatien kurjuuden jälkeen!
Tie päättyi kaiken lisäksi hauskaan yllätykseen, kun se ylitti Haapamäki–Virrat -rataosuuden. Rataosuudella liikennöinti on lakkautettu jo 1980-luvulla, ja sen varrella on esimerkiksi vanhaa junakalustoa. Rataosuuden pyöräilystä on esimerkiksi tällainen mielenkiintoinen video Youtubessa.
Kohti lakeuksia
Ohitin itse Virtain keskustan pohjoispuolelta. Sen sijaan pidin tauon Killinkosken kylällä Killin Jätissä, joka oli samaan aikaan kyläkauppa ja kahvila. Oikein mukava miljöö ja selvästi suosittu paikka paikallisten keskuudessa. Hauska huomio oli myös kaupan myyjän runsaasti viljelemä švaavokaali (halapa, kylymä), joka osaltaan kertoi Etelä-Pohjanmaan ja savolaismurteiden läheisyydestä.
Killin Jätistä matka jatkui kohti Alavuden kaupunkia ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaa (ja murrealuetta). Tässä kohtaa alkoi taas sataa ja vettä tulikin vähän reilummalla kädellä. Onneksi sade jäi lyhyeksi kuuroksi ja Alavudelle saapuessa se oli jo loppunut. Alavudella tein klassisen suunnistusmokan ja lähdin keskustasta ensin väärään suuntaan, mutta huomasin virheen onneksi melko pian. Alavuden ABC:lla söin päivän ensimmäisen kunnon ruuan.
Olin menossa yöksi ystäväni luokse Seinäjoelle. Seinäjoen lähestyminen idästä jollain muulla kuin autolla on tehty aika inhottavaksi. Kummallakin reitillä täytyi ajaa hetki valtatien 18 laitaa ja lisäksi isoa kolminumeroista tietä. Ystäväni suositteli eteläistä, Peräseinäjoen kautta kulkevaa reittiä, ja lupasi tulla myös vastaan, joten sinne lähdin. Aika hanurista oli. Ehkä pohjoinen olisi ollut vielä pahempi…
Iltapalaksi pizzaa ja muutama olut ja sen jälkeen nukkumaan. Päivällä oli lopulta vähemmän sadetta kuin odotin. Parhaimpana hetkenä jäi ehdottomasti mieleen pikkuinen harjutie.
Seinäjoki–Karvia, 191 km
Aamulla kiitin yösijasta ja lähdin matkaan kohti Ilmajokea. Vielä juuri ennen lähtöä huomasin, että takarengas oli tyhjentynyt yllättävän paljon ja pumppasin sen kunnon jalkapumpulla täyteen. Myöhemmän tiedon valossa tämä oli erinomaisen hyvä päätös, mutta palataan siihen sitten.
Seinäjoelta Ilmajoelle on hyvin lyhyt matka ja ensimmäinen Ilmajoen haastattelupaikka tuli vastaan jo heti Pojanluoman kylässä. Pojanluoma oli yllättävän eläväisen oloinen kylä, joka sikäli poikkesi hieman monista aiemmista haastattelupaikoista.
Päivän säätiedotus näytti siltä, että säästyisin luultavimmin sateelta (tai vaihtoehtoisesti saisin ukkoskuuron niskaan). Aamupäivä olikin hyvin aurinkoinen. Melko pian Pojanluoman jälkeen vastaan tuli myös toinen Ilmajoen haastattelupaikka eli Ritolan kylä.
Ilmajoen keskustaan saavuin vasta haastattelupaikkojen jälkeen. Ajelin keskustan läpi pysähtymättä kohti Koskenkorvaa, josta jatkoin edelleen kohti Jurvaa.
Jurvaan meni Koskenkorvasta oikein mukava maantie, jonka matkalle osui myös Kalajaisjärvi. Järven rantaan osoittava kyltti nosti hymyn huulille siksi, että toinen Jurvan haastatelluista puhuu haastattelussaan “Ilimajoen Kalajaasesta”, jonne nuoret karkasivat vanhemmiltaan salaa tanssimaan. Tässä se myyttinen Kalajaanen nyt tuli vastaan pyytämättä ja yllättäen! Miljöö näytti siltä, että siellä olisi mukava vaikka leiriytyäkin, mutta tässä kohtaa piti jatkaa matkaa.
Jurvan keskustassa pysähdyin kauppaan ostamaan evästä ja juttelin mukavien paikallisten kanssa. Minusta tuntuu, että jokaisessa pikkutaajamassa pysähtyessä joku tulee juttelemaan ja kyselemään reittisuunnitelmia, joten ehkä suomalaiset uskaltavat lähestyä paremmin pyöräilijää kuin autoilijaa.
Etelä-Pohjanmaan murteesta
Etelä-Pohjanmaan murre on nimensä mukaisesti (yksikössä!) hyvin yhtenäinen murrealue. Se kattaa valtaosan nykyisestä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta ja joitakin osia myös Pohjanmaan maakunnasta. Etelä-Pohjanmaan järviseutu (Lappajärven ja Alajärven seutu) taas kuuluu savolaismurteisiin, mutta siitä lisää joskus toiste.
Yhtenäisyyden lisäksi Etelä-Pohjanmaan murre on myös hyvin tunnistettava murre. Sen kenties tunnusomaisin piirre on Kalajaisjärven esimerkissäkin vilahtanut i-loppuisen diftongin oikeneminen (Kalajainen > Kalajaane, punainen > punaane). Tämä koskee myös sellaisia sanoja, joissa vanhastaan on esiintynyt kyseinen diftongi, mutta jota nykyään ei enää yleiskielessä (eikä juurikaan murteissa) tavata: isoo, siskoo, taloo (< isoi, siskoi, taloi yksikössä).
Väliin kuva, ettei mene ihan paasaamiseksi.
Muita tunnusomaisia piirteitä ovat švaavokaali (Ilimajoki, halapa), r yleiskielen d:n vastineena (tehrä, meirän) ja jälkitavun h:n säilyminen (talohon, mennähän). Jälkimmäinen piirre on siis esiintynyt suomessa historiallisesti, mutta valtaosasta murteita se on kadonnut. Tästä syystä puhutaan h:n säilymisestä eikä esimerkiksi lisäämisestä.
Inessiivin päätteenä Etelä-Pohjanmaalla on -s (talos), paitsi muutamissa pronomineissa ja omistusliitteen kanssa -hnA (mihnä, talohnani). Lisäksi tunnusomaista on e:n labiaalistuminen (tuloo, menöö) ja vertailumuodot paree, suuree. Aika paljon siis tunnistettavia ilmiöitä!
Anekdootteja ruattalaasista
Jurvan keskustasta ajelin kohti etelää, ja ensimmäinen haastattelupaikka tuli vastaan ihan ison tien varressa Tupenkylässä. Paikalla ei ollut kyllä juuri mitään nähtävää, mutta joku kylä siinä oli ilmeisesti joskus ollut (tai sitten en vain noteerannut sitä kyläksi).
Melko pian Tupenkylän jälkeen käännyttiin länteen kohti toista haastattelupaikkaa eli Närvijoen kylää. Täällä Närvijoella asui juuri Ilimajoen Kalajaasista jutellut puhuja, jonka haastattelu on muutenkin loistavaa tavaraa. Puhuja on saanut esimerkiksi Kalevalaseuran hyvän kertojan palkinnon. Haastattelussa hän kertoo myös etsineensä itselleen miehen menemällä ruattalaasihin. Ruotsinkielinen alue alkaakin aivan Närvijoen naapurista Närpiöstä. Tietääkseni myös Närvijoen nimi viittaa Närpiöön.
(Kiälitiäteilijän huomiona ruattalaasihin on hauska esimerkki siitä, kuinka paljon puhujan murretaustasta yksikin sana voi paljastaa: uo-diftongi avartuu ua:ksi ja ts-yhtymä esiintyy tt:nä, ja nämä ovat selvästi länsimurteisia ilmiöitä. Lopuksi i-loppuinen diftongi oikenee (ai > aa) ja sananloppuinen h on säilynyt, mikä taas viittaa selvästi Etelä-Pohjanmaalle. Näin yhden sanan perusteella voi jo oikeastaan päätellä, mistä puhuja on kotoisin.)
Onnen hetkiä suolla (+ lisää pizzaa)
Itse en jatkanut ruattalaasihin vaan käännyin Närvijoella ympäri ja lähdin seikkailureitille kohti Kauhajokea. Olin piirtänyt oikoreitin pientä soratietä pitkin, koska muuten olisi pitänyt kiertää joko takaisin Jurvan keskustaan tai ajaa Teuvan kautta ja ison tien laitaa. Sorareitti osoittautuikin oikein mielenkiintoiseksi.
Tien laidalla ei selvästikään ollut juuri yhtään asutusta vaan hirvitornien lukumäärästä päätellen se oli suunniteltu lähinnä metsästyskäyttöön. Maantierenkaat olivat taas hieman väärässä ympäristössä, mutta tien laatu ei missään vaiheessa mennyt aivan kamalaksi, joten ei haitannut menoa.
Tie päättyi suon laidalle, missä tuli jonkinlainen onnellisuuden hetki. Tällaisia teitä varten sitä oikeastaan pyöräilyä harrastaa. Ketään ei ollut yhtään missään ja hiljainen suo avartui vieressä, vaikka tavallaan olin kuitenkin melko lähellä monia Etelä-Pohjanmaan taajamia. Tällaisiin paikkoihin en oikein muilla kulkuneuvoilla päätyisi ja pyörälläkin ne tulevat usein hieman yllättäen vastaan.
Lopulta tämäkin soraunelma päättyi ja ajelin maantien laitaa Kauhajoelle. Tuuli oli ollut koko päivän melko kova, mutta oikeastaan vasta tässä vaiheessa se kääntyi vastaiseksi. Kun vielä ajelin pellon laitoja, tuntui että pyörä ei oikein kulkenut mihinkään. Kauhajoella pysähdyin Kotipizzaan tankkaukselle ennen viimeistä rypistystä kohti Karviaa.
Etelä-Pohjanmaan päättävä mäki
Kauhajoelta jatkoin kohti kaakkoa ja Nummijärveä. Minua oli etukäteen varoiteltu, että tässä kohtaa tulisi Etelä-Pohjanmaan matkani ensimmäinen ja viimeinen mäki, ikään kuin merkkinä siitä, että kohta se Etelä-Pohjanmaa loppuu. Ja mäkihän sieltä tulikin. Olin tosin ollut muutamaa vuotta aiemmin häissä Nummijärven kirkossa ja ajanut mäen ylös autolla, mutta eipä se silloin oikein miltään tuntunut. Pyörällä se oli kyllä ihan tuntuva poikkeus päivän muuhun ajeluun.
Nummijärveltä ajoin hetken länteen ja sitten etelään kohti Karviaa. Karvia kuuluu jo Satakunnan maakuntaan eli tässä kohtaa poistuin myös Etelä-Pohjanmaalta. Karvialla kävin nopeasti kaupassa ja täytin pullot iltaa ja aamua varten. Ajelin vielä noin 10 kilometriä kohti Parkanoa, missä ajattelin seuraavana aamuna käydä aamupalalla. Laitoin teltan pystyyn jonnekin Karvian ja Parkanon rajamaille metsäautotien laitaan. Hyttysiä oli ns. tarpeeksi, joten kuvamateriaalia ei juuri pystytyksestä ole.
Karvia–Nokia, 114 km
Aamulla heräilin hyvissä ajoin ja pakkasin teltan kasaan. Hyttyset löysivät minut taas hyvin. Hyräilin mielessäni Tuure Kilpeläistä mukaillen kamat kyytiin ja helvettiin, sellaista pyöräily on.
Pyöräily Parkanoon oli aika tahmeaa kuten odottaa saattoi, mutta Shelliltä löytyi kunnon aamupalaa tankattavaksi. Käytin myös hetken aikaa kiireessä pakattujen laukkujen uudelleenasetteluun pyörän kyytiin.
Parkanosta reittivaihtoehdot olivat joko kolmostien laitaa Ikaalisiin (hyi), soratietä Ikaalisiin tai suurempi koukkaus kohti Kurua. Valitsin näistä keskimmäisen. Reitti olikin aika hauska, tosin tien kunto oli joissakin väleissä aika heikko. Tässä kohtaa myös pyörä alkoi päästää ihmeellisiä nitinöitä, joita en jaksanut sen enempää selvitellä. Luultavasti pari päivää aikaisemmin saatu sorakylpy oli kulkeutunut polkimien sisään.
Päädyin Kyrösjärven pohjoispuolelle Ikaalisiin eli hyvin lähelle edellisen murrematkan haastattelupaikkoja. Poikkesin huvin vuoksi uudelleen Kallionkielen kylässä, koska se sijaitsee niin lähellä isompaa Luhalahdentietä. Pysähdyin myös samaiseen kyläpuotiin, jossa vierailin myös Ikaalisten murrematkalla. Hyvin toimi tälläkin kertaa!
Kotiinpaluun päivät ovat aika vaikeita siksi, että reitit ovat usein sellaisia, joita on tullut koluttuja jo runsaasti. Lisäksi usein tulee jo sellainen olo, että olisi mukava olla kotona perheen luona eikä pyöräilemässä. Niinpä koko hommasta tulee helposti aika tahmeaa. Niin tälläkin kertaa.
Hämeenkyrön kohdalla sain vielä kerran sateen niskaani, kun rankka mutta lyhyt kuuro yllätti. Siinä vaiheessa, kun olin saanut sadevaatteita päälle, koko sade jo loppuikin. Menin taas Hämeenkyrön Maisematien kautta kohti Siuroa ja Nokian kaupunkia.
Ennen Siuroa pidin vielä pikku tauon hauskalla kalliorannalla, jossa huomasin kauhukseni, että takarengas tyhjenee taas. Renkaassa ei varmaankaan ollut tarpeeksi litkua paikkaamaan pientä vuotoa, ja se Seinäjoen pumppaus taisi pitää ongelman loitolla tähän asti.
No. otin sitten aikamoiset vauhdit kohti kotia, josko selviäisin ilman rengastöitä sen noin 15 kilometriä. Kuitenkin jo Siuron keskustan jälkeen oli hyväksyttävä tosiasiat ja tehtävä jotain. Laitoin käsipumpulla renkaaseen ilmaa ja se tuntui hetken aikaa pysyvän. Pysähdyin loppumatkan aikana vielä kahdesti pumppaamaan rengasta, mutta selvisin vaihtamatta tai paikkaamatta.
En tällä kertaa kiertänyt Nokian keskustan kautta, vaan hyödynsin kesällä uudelleen avattua väylää Melon voimalaitoksen yli. Melon voimalaitos on Nokianvirrassa sijaitseva pato, jonka yli on kulkenut reitti pyöräilylle ja kävelylle. Se oli kuitenkin pitkään suljettuna maapadon ongelmien takia. Nyt se oli saatu korjattua ja reitti taas auki. Poistuminen padolta meni kyllä ihan rehelliseksi työntämiseksi, koska maantierenkaat (joista toinen vielä melko tyhjänä) eivät oikein toimineet karkealla alustalla ja jyrkässä ylämäessä.
Sellainen seikkailu tällä kertaa. Mukavaa ja murteidentäyteistä oli!
Suomen kielen näytteitä -sarjan haastattelut ovat kuunneltavissa Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla: Juupajoki, Ilmajoki ja Jurva.
Reitti Stravassa: ensimmäinen päivä, toinen päivä, kolmas päivä.