Turust kotti | Lieto, Alastaro
25.8.2023 - Olli
Olin Turussa puhutun kielen tutkimuksen seminaarissa ja polkaisin pyörällä kohti kotia tapahtuman päätyttyä perjantaina iltapäivällä. Helposti matkan varrelle osui kaksi listalla olevaa murrepitäjää: Lieto ja Alastaro.
Lieto
Suuntasin ensiksi Lietoon, joka on Turun rajanaapuri. Nykyään varmasti valtaosa Liedon asukkaista käy Turussa töissä. Niinpä meno oli hyvin urbaania tavalliseen murrematkaan verrattuna. Ajelin 10-tien vartta, joka osittain seurailee vanhaa Hämeen härkätietä. Ensimmäinen haastattelupaikka sijoittuikin aivan tämän tien varteen Pränikkälän kylään. Ajelin tästä yksinkertaisesti vain läpi, koska alue oli varmasti muuttunut hyvinkin paljon.
Pian Pränikkälän jälkeen käännyin mukavalle hiekkatielle kohti pohjoista. Toinen haastattelupaikka oli melko lähellä ja pääsisin sen jälkeen jatkamaan matkaa hyvin Auran suuntaan Liedon aseman kautta. Tein kuitenkin pienen pummin enkä huomannut risteystä, josta olisi pitänyt kääntyä. Huomasin erheeni vasta päästyäni päällystetylle tielle. No, olin joka tapauksessa ajanut haastattelupaikan ohi Liedon Kaurinkoskella, mutta en vain ollut noteerannut sitä. Tässä kuva risteyksestä, jossa huomasin virheeni!
Matka jatkui hyvin tuttua tietä (Vanha Tampereentie) Auraan ja sieltä edelleen Pöytyälle ja Oripäähän. Tämä on ihan mukava ja rauhallinen asfalttipätkä, mutta olen ajanut sen useasti ennenkin ja se oli siksi hieman puuduttavaa.
Oripään jälkeen vaihdoin kuitenkin tuntemattomalle reitille kohti Alastaron syrjäkyliä. Olin piirtänyt reitin niin, että en joutuisi ajamaan kantatietä 41 vaan vieressä kulkevaa hiekkatietä. Epäselvää kuitenkin oli, missä kunnossa tämä hiekkatie on. Reitin alussa oli kylttejä, joissa mainittiin pitkospuut ja aloin jo hieman huolestua, mutta reitti oli mitä parhain ajettava. Reitin varrelle osui myös Aurajoen alku!
Alastaro
Oripään ja Alastaron välinen alue on hienoa mäntykangasta, joka jatkuu vielä Säkylänkin suuntaan. Harmillisesti valtaosa Alastaron ja Säkylän välisestä alueesta on puolustusvoimien käytössä, mutta on siellä silti hienoja paikkoja. Niistä lisää myöhemmin!
Hiekkatie päättyi lähelle Alastaron Virttaan kylää, jonne en kuitenkaan (vielä) mennyt, vaan käännyin itään kohti Hanhijoen kulmakuntaa. Hanhijoella oli ensimmäinen Alastaron haastattelupaikoista. Hanhijoki on muutenkin suomalaisessa murteentutkimuksessa melko tunnettu paikka, sillä Turun yliopiston lehtori Tommi Kurki on tehnyt väitöskirjansa alueen puhujien kielen muuttumisesta. Itse joki oli kuitenkin kauniisti ilmaistuna vaatimaton.
Hanhijoen kierroksen jälkeen käännyin takaisin kohti Virttaan kylää, jonka liepeillä toinen haastattelupaikka sijaitsi. Paikalla näytti vieläkin olevan ihan kunnon maatila, joten en mennyt sen pidemmälle häiritsemään (tai ottanut siitä kuvaa). Olin itse asiassa sattumalta käynyt toisella haastattelupaikalla jo aikaisemmin, sillä se sijaitsee lähellä Myllylähdettä Alastaron ja Oripään rajalla. Alueella on pieni luontopolku, keittokatos ja muistaakseni joku laavukin. Lisäksi on tietenkin juomavettä, joka nousee lirikaivosta. Myllystä ja lähteestä puhutaan myös alkuperäisessä haastattelussa.
Lounaiset välimurteet
Sekä Lieto että Alastaro kuuluvat lounaisten välimurteiden alueeseen, vaikkakin eri ryhmiin sen alla. Lounaisten välimurteiden alue on hieman erikoinen murrealue siinä, että se on tavallaan oma alueensa, mutta sitä kuitenkin verrataan jatkuvasti varsinaisiin lounaismurteisiin. Nimensä mukaisesti lounaiset välimurteet ovat samankaltaisia kuin lounaismurteet, mutta niissä on kuitenkin joitakin muiden (hämäläis)murteiden piirteitä. Lounaismurteet ovat hyvin tunnistettavia ja lounaisissa välimurteissa esiintyy myös monia tunnistettavia piirteitä.
Lieto kuuluu Turun ylämaan murteisiin, jotka luovat kiilan varsinaisten lounaismurteiden itä- ja pohjoisryhmän välille. Turun ylämaa sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Turun kaupungin kupeessa. Tavallisia läntisiä ilmiöitä murteessa ovat diftongien avartuminen (nuar tyämiäs), r yleiskielen d:n vastineena (tahro ‘tahdo’) ja tt yleiskielen ts:n vastineena (mettä).
Lounaisia ilmiöitä murteessa ovat lounaismurteiden erikoisgeminaatio (kotti ‘kotiin’, mittä ‘mitään) sekä näissäkin esimerkeissä näkyvä pitkien vokaalien lyheneminen ensi tavun jälkeen. Vastaavasti toisen tavun lyhyt vokaali voi tietyin ehdoin olla puolipitkä (Turùst). Lisäksi on jonkin verran diftongien reduktiota (koera ‘koira) ja loppu- sekä sisäheittoa (jäi otmat ‘jäi ottamatta’).
Alastaro taas kuuluu Ala-Satakunnan murteisiin, joissa on Turun ylämaata enemmän hämäläistä vaikutusta. Tällainen on esimerkiksi nk-yhtymän vaihtelemattomuus: kenkä : kenkät. Lisäksi alueella esiintyy yleisgeminaatiota, joka on nimensä mukaisesti suomen murteissa yleinen geminaatiotyyppi (geminaatiolla tarkoitetaan konsonanttien kahdentumista). Yleisgeminaatiossa kaikki konsonantit kahdentuvat lyhyen painollisen tavun jäljessä ennen pitkää vokaaliainesta (mittää, kallaa, opettammaa). Ehdot ovat siis löysemmät kuin edellä lounaismurteiden erikoisgeminaatiossa, joka koskee vain konsonantteja k, p, t ja s.
Harjua ja jokivartta pitkin pimeyteen
Takaisin niihin Alastaron ja Säkylän välisen harjun kohteisiin. Keskellä harjua, lähellä Alastaron moottorirataa on suppajärvi nimeltään Kankaanjärvi. Järvellä ei ole lainkaan tulo- tai laskuojia, vaan kaikki sen vesi tulee ympäristöstä ja sateen mukana. Syvimmillään järvi on jopa 10 metriä syvä. En tällä retkellä käynyt järvellä, mutta olen käynyt siellä aikaisemmin, jolloin olen ottanut alla olevan kuvan. Mahtava uintikokemus myös!
Nyt matka jatkui samaisen harjun yli, mutta asfaltoitua tietä hieman lännempää. Tämän matkan murrepisteet oli kerätty ja loppumatkan suunnitelmana oli vain hivuttautua kotiin nukkumaan. Ajelin Vampulaan ja sieltä Loimijokivartta kohti Huittisia. Tämäkin tie muuuttui jossakin vaiheessa hyväkuntoiseksi soratieksi, mikä kelpasi oikein hyvin. Maisemat olivat kohdallaan eikä tarvinnut ajaa kantatien laitaa.
Hämäräkin alkoi jo laskeutua, kun olin saapumassa Huittisiin.
Huittisissa pysähdyin perinteisesti Härkäpakarilla syömässä hieman sämpylää ja munkkia, jonka jälkeen jatkoin jo kunnon pimeydessä kohti Vammalaa. Pidin silti edelleen kiinni tavoitteestani vältellä isoa tietä (joka tässä vaiheessa oli vaihtunut tieksi 12), joten ajelin Keikyän ja Kiikan kautta Vammalaan, vaikka näillä pienemmillä teillä ei ollutkaan katuvaloja. Pyörässä kuitenkin on ihanat dynamovalot. <3
Loppumatka menikin aikalailla ylläolevan kuvan kaltaisissa maisemissa, joten enempää kuvia en enää tähän laita.
Vammalasta jatkoin matkaa puolenyön aikaan kohti Nokiaa. Tässä kohtaa luovuin suunnitelmastani ison tien välttelyyn ja ajelin loppumatkan valtatien 12 laitaa. Tämä olikin hyvä päätös, sillä tie on hiljattain uusittu ja siinä on katuvalot koko matkalla ja lisäksi hirviaitaa lähes Nokialle asti. Hirviaita on tällä välillä tärkeä juttu, koska Vesilahden Laukon kartanoon aikoinaan istutetut valkohäntäkauriit ovat levinneet alueelle siinä määrin, että aina saa olla hieman varuillaan. Valtatiessä oli sekin hyvä puoli, että koska liikennettä oli illalla niin vähän, autot ohittivat oikein nätisti kaukaa.
Kotona olin joskus kello yhden jälkeen aamuyöllä. Taas pari murrepitäjää käytynä ja reippailtu uusilla (ja vanhoilla) reiteillä!
Suomen kielen näytteitä -sarjan haastattelut ovat kuunneltavissa Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla: Lieto ja Alastaro.
Reitti Stravassa.